Ensiapukoulutus yritykselle

Ensiapu-koulutus yrityksElle

Ensiapukoulutuksia yrityksille

Työnantajan tulee huolehtia työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä”

Koulutuksiemme avulla yritykset voivat ylläpitää lain velvoittamaa ensiapuvalmiuttaan (Työturvallisuuslaki 738/2002, 46§). Ensiapuvalmiuteen kuuluu koulutetun henkilöstön lisäksi toimintaohjeet yllättävien tapaturmien ja sairastumisten varalle sekä työympäristön kannalta tarkoituksenmukainen ensiapuvälineistö.  

Yrityksille tarjoamme räätälöidysti erilaisia koulutuskokonaisuuksia, kahden tunnin elvytyskoulutuksesta usean päivän koulutuksiin. Koulutukset sisältävät henkeä pelastavan ensiavun suhteen hyvin samoja asioita, kuten elvytys, tajuttoman potilaan ensiapu sekä vierasesineen poisto. Näiden lisäksi koulutukset suunnitellaan palvelevan mahdollisimman hyvin juuri teidän työntekijöidenne tarpeita. Esimerkiksi ravintolahenkilökunnalle painotamme eri asioita kuin metallipajan työntekijöille. 

Käymme tarvittaessa keskustelun työpaikan turvallisuudesta vastaavan henkilön ja työterveyshuollon kanssa ja mietimme mitkä ovat suurimmat uhat työntekijöille työpaikalla. Tämän selvityksen perusteella teemme juuri teille sopivan koulutuspaketin. 

Painotamme koulutuksissa käytännön harjoitteita ja painotamme vahvasti kysymystä miksi ensiapua annetaan. Eräässä koulutustilaisuudessa jokin aika sitten eräs osallistuja kiitti meitä siitä, että hän oli käynyt useita ensiapukursseja viimeisten 20 vuoden aikana ja ymmärsi vihdoin koulutuksessamme, miksi ihmistä elvytetään ja mikä on kylkiasennon idea.

Koulutusmateriaalimme perustuu aina Käypä hoito -suosituksiinEuroopan elvytysneuvoston ohjeisiin sekä Terveyskirjaston antamiin ohjeisiin koskien ensiapua.

KOULUTUKSET JÄRJESTETÄÄN ASIAKKAAN TILOISSA.

Koulutuspaketit esimerkiksi

Ensiapukoulutus 4h

Esimerkkisisältö:

  • Hätätilanteen tunnistaminen
  • Elvytys
  • Tajuttomuus
  • Vierasesineen poisto
  • Shokki ja haavat
 
 
 
 

Ensiapukoulutus 8h

Esimerkkisisältö:

  • Hätätilanteen tunnistaminen
  • Elvytys
  • Tajuttomuus
  • Vierasesineen poisto
  • Shokki ja haavat
  • Anafylaksia ja hengenahdistus
  • Yleisimmät sairaskohtaukset (rintakipu, aivohalvaus)
  • Yleisimmät vammat (nyrjähdykset, murtumat)

Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, millä koulutuskokonaisuudella saisimme teidän yrityksen ensiapuosaamisen ajan tasalle.

    Haluan, että minuun otetaan yhteyttä sähköpostitseHaluan, että minuun otetaan yhteyttä puhelimitse